Vuolukirja

Hetkisen pyörinyt mielessä raapustelu viimeisimmästä puukosta minkä kasasin. Tarkennuksena olen aina käyttänyt valmiita teriä, mutta sitten kahvat ja tupet on tehty itse plus kaikki muu kasaaminen.

Ensin pieni pohjustus aiheeseen.

Minulla on jo aika monta vuotta ollut kirjastopoisto Joel Nokelaisen Vuolukirjasta (1996). Noin 100 sivuinen teos vuolemisen maailmasta itse maestron kertomana. Kirja siis käsittelee nimenomaan vuolemista, työkaluna puukko, eikä koristeveistoa tms. muita puun muovaamisen tyylilajeja. 

Vuolukirja

Kirjan alussa Nokelainen käy läpi vuolemista itseään varsinkin omasta näkökulmastaan. Hän kertoo miten sai jo lapsena vuolemisen palon verenperintönä seurattuaan isänsä taitavaa puukonkäyttöä. Myös useaan otteeseen muistetaan mainita miten puukko on nimenomaan työkalu sekä käden jatke. Myös se miten nykyaikana on vieraannuttu tästä vuolentaperinteestä aika voimakkaasti. Puulaaduista käydään sangen ylimalkaisesti läpi jotain kotimaisia puulajeja ja miten hän itse tykkää puukapuloitaan säilyttää.

Kirjan pääpaino onkin vuolutöissä. Pääosa ohjeista onkin hyvin yksinkertaisille, varsin robusteille vuolutöille, kuten jumppakepin, puumunan tai huivihenkarin vuolentaa. Hitusen monimutkaisempaa ja hienostuneempaa vuolentaa edustaa mäntypuun kukka sekä puuvene. Lopuksi näiden edellisten työiden oppien pohjalta päästään tekemään itse pääteosta eli puulintua. Tätä kirjassa on jo promottu tuota ennen usean kokosivun kuvan voimin. 

Ehkä mielenkiintoisin osuus kuitenkin itselle oli hra Nokelaisen työvälineet. Ensimmäiseksi toki mentiin lävitse perusvälineet kuten saha, taltat, teroitusvälinnet, suojavälineet jne. Sitten päästään itse päätyövälineeseen eli puukkoon. Joel kertoo vuolleensa uransa aikana lukuisilla kaupasta saatavilla puukoilla. Näistä kuitenkaan harvat ovat olleet ns. täydellisesti vuoluun soveltuvia. Ehkä pääosin siksi että puukosta on tullut jokapaikan työkalu ja vuoleminen alkaa olla marginaalisessa asemassa. Nokelainen kertoo vuolleensa vuodesta 1984 lähtien sepälle teetetyllä "JoArNo"-puukolla. 

Paras vuolupuukko!

Nokelaisen ultimaattinen vuolupuukko näyttää olevan kärjen suhteen hyvinkin erilainen kuin kaupan puukot nykyään ovat. Ainakin minusta vaikuttaa siltä. Kuvassa näkee että terä on kohtalaisen suora, ehkä vähäsen ihan kärjestä ylös päin kaareva ja terän yläreuna on teränsuuta lyhyempi.

Kirjan sivulla 17 löytyy selitys miten Joelin isä aikanaan katkaisi vuolupuukoista kärjen siten että jäljelle jäävä terän muoto on juuri kuvaillun kaltainen. Tätä ei kuulemma tarkemmin aikanaan perusteltu mitenkään, mutta käytössä myös Joel huomasi kyseisen mallin toimivan varsin hyvin. Lähdin siis tästä ajatuksesta miettimään uuden puukon kasaamista.  

Syvempi perehtyminen puukkon malliin

Lähdin liikkeelle Laurin Metallin vuoluterästä kokoa 125x20x3,25mm. Terän katkaisun hoidin kirjassa kuvatulla tavalla viilaamalla uran molemmin puolin terää siten että teränsuu on pidempi kuin selkäpuoli. Viilaaminen ei ainakaan kuumenna terää liiaksi, joten lämpökäsittelyn ei pitäisi mennä operaatiossa piloille. Kun urat molemmin puolin lähes kohtasivat toisensa, napautin vasaralla kärjen irti. Huomiona sai kyllä napauttaa aika kovalla voimalla. Lopuksi vielä muotoilin viilalla terän yläreunan muotoa pyöreämmäksi.

Terän viilaus

Terän katkaisun jälkeen sovitin sen palaan omenapuuta. Ruoto menee läpi kahvan ja niittasin sen pieneen kuppimalliseen ylähelaan kiinni. Laitoin tosin vähän liimaa myös läpireikään varmistamaan kahvan  paikallaanpysymisen. Kahvamateriaali on omalta markilta kerättyä  omenaa, olisiko noin 1950-luvulla istutettua. Aikamoisen kovaa työstettävää, pakko myöntää. 

Kahvan muotoa työstin puukolla, hiomakoneella, raspilla jne milloin mikäkin menetelmä parhaiten sopi tarpeeseen. Alahelaksi valitsin tuollaisen korkean, mutta kapean mallin. Joel kirjassaan kertoikin että kovin iso alahela ei ole kaikkein paras vuolupuukkoon sen vaikeuttaessa vuolemista. Eli aika hyvin kirjan mallin mukaan menin tuossakin kohtaa. 

Kun muotoilu oli saatu tehtyä hioin kahvaa hiomapapereilla 400 karkeuteen asti. Aika hieno ja sileä pinta kyllä tuollaiseen kovaan omenaan muodostuu. Tykkään itse kyllä suuresti. Muutenkin muotoilu onnistui aika hyvin vaikka itse sanonkin. Ote on puukkoa pidellessä miellyttävä. Tuntuu juurikin että puukko on kädelle luonnollinen jatke.

Pintakäsittelyä vailla

Kahvaan laitoin pintakäsittelyksi sen vanhemmassa tekstissä kuvaillun Sam Maloofin sekoituksen öljyä ja mehilaisvahaa. Kolme kerrosta seosta antaen kuivaa aina kerrosten välissä. Levitys tapahtui räteillä. Minusta öljykäsittely toi hienoa väriä kahvaan sekä korosti puun kuvioita.

Tuppi on tehty Taisto Kuortin Puukkosepän kirjan mallin mukaan. Käytin vaaleaa kasvisparkittua tuppinahkaa ja tummaa mehiläisvahattua lankaa. Lopuksi käsittely nahkavärillä (Mahonki). Tupen suusta ei tullut ihan luotisuora, mutta muuten ihan onnistunut kokonaisuus.

Työväline valmis!

Kokonaisuutena tästä harjoituksesta jäi varsin positiivinen jälkimaku. Kuvatun mallinen katkaistu puukonterä on varsin hyvä käyttää vuolennassa. Ehkä tulevaisuudessa voisi tehdä myös pienemmän puukon. Mahdollisesti sellaisella "drop point" mallisella hieman ohuemmalla terällä. Uskoisin että tämän parina se olisi varsin kattava kombo.