The Handplane Book



The Handplane Book, Taunton Press Inc 1997, painettu USA:ssa. Kirjoittaja Garrett Hack on tunnettu ainakin Fine Woodworking lehden sivuilta ja tekemistään huonekaluista sekä hän on myös iso nimi höylien keräilyn saralla (ainakin kirjan esittelytekstin mukaan). Kirjan valokuvat oli merkitty John S. Sheldonin nimiin. 

Kirjan kansi

Minun yksilö on kirjastopoisto, joten kansipaperi on muovitettu kontaktimuovilla kiinni kirjan kanteen. Varsinaista kantta ei näin ollen pääse näkemään. Kirja käsittää kolmetoista varsinaista lukua sekä hakemiston kirjan lopussa. Sivuja kirjassa on yhteensä 266 kpl. Alussa käsitellään höylän konseptia yleisesti, höylien historiaa sekä miten höylää käytetään. Pääasiassa tuossa keskitytään yleisiin höyliin. Loppupuolella kirjaa käydään läpi erinäisiin töihin tarvittavia höyliä (liitokset, pinnan höyläys sekä kaavinta sekä erinäiset muotohöylät ja muut erikois/työtapakohtaiset höylät). Ja ihan lopussa on muutama sivunen höylien uustuotannosta ja varsinkin käytettyjen höylien hankkimisesta.


Sisällysluettelo

Jokainen luku alkaa lainauksella historiaan ja lainattava on aina jokin puutöiden kanssa tunnetuksi tullut henkilö/puutyövälinevalmistaja tms merkittävä taho höylien käytön näkövinkkelistä. 


Kirjan kuvitus on runsasta. Erilaisten höylien kuvia on paljon. En löytänyt kirjasta mainintaa montako kuvaa se pitää sisällään, mutta jokaisella aukeamalla on ainakin yksi kuva, monesti kolme tai jopa neljäkin. Tekstin ulkoasu on minusta miellyttävä. Koko toki on hivenen iso, varsinkin jos kirjaa haluaisi kantaa mukanaan tai lukea makuultaan (23,5cm x 28,5cm). 


Kaksi eri mallia (#113 & #20) Stanleyn kaarevapohjaisista säädettävistä höylistä

Tekstissä mennään aika kattavasti asioita läpi, joskin kuten yleensä tämänkaltaisissa kirjoissa ihan hirveän syvälle eri asioihin ei mennä. Mutta ihan hyvällä tasolla kuitenkin käydään esimerkiksi erikoishöylien käyttötarkoitukset ja mitkä ovat käytön perusperiaatteet.  


Vasemmalla Stanley #71 1/2 sekä #271, oikealla Stanley #98 sekä #99 ja kilpailijoiden vastaavat (Sargent & E.Preston)

Stanley näyttää olevan aika vahvasti edustettuna kirjan kuvissa, toki ymmärrettävästä syystä. Olihan heillä kattavin valikoima juurinkin erilaisia malleja kulta-aikanaan. Toki löytyy sivuilta myös muutama Infill-höylä sekä nippu puisia silityshöyliä sekä muotohöyliä. Toki merkit sattuneesta syystä monesti osuvat myös uuden mantereen tuotantoon versus eurooppalaiset 1900-luvun alun höylät.


Jokaisen luvun alussa on aina iso sivun kuva vasemmalla puolella, luku alkaa aina oikealta. Tässä Stanley #55.

Tynnirintekijän erikoishöylä

Pidän kyllä suuresti kyseisestä julkaisusta. Teksti on selkeää ja kohtuullisen helppolukuista. Kuvat ovat selkeitä ja myös kuvausteknisesti pääosin hienosti otettuja. Syvällistä tietoa teos tarjotaa vähän, mutta tämän tarkoitus taitaakin olla enemmän pintaraapaisu suuremmalta otannalta höylien maailmasta. Voin kyllä suositella lämpimästi tutustumaan jos joskus kyseinen teos vastaan tulee. 

Kommentit