Sorvin hankinta




Ollut haaveissa jo useamman vuoden ajan hankkia sorvi erinäisiin pieniin puhdetöihin. Aina vain tuntunut ettei sitä millään raaski ostaa. Eihän tuollaisen perus-tasoisen puusorvin hankintahinta ihan päätä huimaa, mutta on se kuitenkin useita satasia.

Pidempään asiaa harkittuani päätin viimein tilata Record Powerin midi-sorvin. Malli olisi ollut DLM305. Siinä tuntui istuvan sorvin koko + sorvattavan kappaleen mittasuhteet hyvin yhteen oman tarpeen kanssa. (Huom, konditionaalin perfekti, olisi ollut) Laitoin kyseisen sorvin tilaukseen maaliskuun puolivälissä kotimaiselta jälleenmyyjältä. Tuli huhtikuussa kyseltyä ensimmäisen kerran kyseisen toimituksen perään, mutta viivityksiä tuli viivytysten perään. Aika kauan kuitenkin pidin tuosta kiinni, koska halusin juuri tuon Record-sorvin. No lopulta toukokuun puolivälissä aasinselkä katkesi jatkuviin, hivenen välinpitämättömiltä kalskahtaviin vastauksiin sekä jatkuvaan odotteluun.

Otti sitten toisen kotimaisen toimijan sivuilla silmään Bernardo DM 480 VD sorvi. Olin ennen tuota ensimmäistä tilausta myös katsellut Bernardoja, mutta tuntui että sopivan hintaluokan sorveissa kappaleen max koko rajoittua 200 - 250mm halkaisijaan. Nyt kuitenkin oltiin samassa hintaluokassa tuon Recordin kanssa, sorvattavan kappaleen mitat olivat hyvin samaa kokoluokkaa, kierroslukualue oli hivenen laajempi sekä tämä oli portaattomasti säädettävissä. Tuumasta siis toimeen. 


*Bernardon puusorvit esitteestä 

Tällä kertaa ei hirveämmin joutunut odotella koneen saapumista. Tilauksen ja rahti-auton pihaan ajon välillä meni aikaa aika tarkkaan 55 tuntia (tuossa ajassa on vielä viikonloppu sisällä). Eli super-nopeaa oli. Ja hetihän se paketti piti purkaa kun sen autosta ulos sai. 

Sorvi pakkauksessaan

Kasaamista tuossa oli hyvin vähän eli oikeastaan saa heti käyttöön tarpeen vaatiessa suoraan paketista.


Sorvi kasattuna

Ensivaikutelma visuaalisesti.... Hintaluokka toki näkyy. Valut on aika rosoiset. Talttatuen ja siirtopylkän lukitsin-vivut ovat muovia. Hihnapyörän kotelon kansi oli aika "low cost" tuntuinen, kuten myös sähköboksin kiinnitys tuohon rungon vasempaan laitaan. Lukitusvipu oli lähinnä huono vitsi.

Mutta nuo olivat kaikki pikku-juttuja ja odotettavissa harrastaja-kategorian sorvissa. Kappale pyörii käsin pyöriteltäessä vaivatta ja takertelematta. Veto ja vastakärki holahtaa kartioihinsa minusta varsin hyvin. Hienosti osuu kärjet vastakkain (ei mahdotonta klappia siirtopylkässä). Käynti on tasaista ja hiljaista ja nopeuden säätö tuntuu aika hyvältä käyttää (toki se kiekko mistä tuo nopeus luetaan oli todella ohutta muovia).

Koekäyttöä suoritetaan

Aika näyttää sitten tarkemmin mitä tuli ostettua. Ensipuraisu oli hyvä, mutta kun saa tunteja alle niin sehän sen sitten lopullisesti kertoo onko tämän koko/hintaluokan sorvista mihinkään. Ensivaikutelma oli kuitenkin varsin positiivinen.

Kommentit